Satakunnan ensihoidon lääkäriautotoiminnan tuki ry
Arvoisa jäsenemme
Yhdistyksemme toiminta jaksottuu lääkäriauton hankintajaksoihin. Uusin automme, joka on jo seitsemäs automme, on ollut nyt liikenteessä puolitoista vuotta ja 80.000 kilometriä. Tämän jakson aikana auto on saanut lähes 2000 hälytystä ja noin 5000 hoito-ohjepyyntöä. Lääkäriauto on käynyt yli 20 vuoden aikana tositoimissa jokaisessa satakuntalaisessa kunnassa.
Yhdistys saa tuloja vain jäsenmaksuista ja vapaaehtoisista lahjoituksista sekä mahdollisista testamenteista. Mitään julkista rahoitusta yhdistyksellä ei ole.
Toivomme, että voitte edelleen tukea toimintaamme maksamalla jäsenmaksun, joka on henkilöjäseneltä 15 euroa ja yhteisöjäseneltä 150 euroa. Olisi hyvä, jos voisitte kertoa jäsenyydestä myös lähipiirissänne.
Kiitämme etukäteen arvokkaasta tuestanne ja toivotamme teille kaikille rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta. Mikäli vastoin odotuksiamme ette enää halua jatkaa jäsenyyttä, pyydämme siitä ilmoittamaan puheenjohtajamme yhteystiedoilla. Tällöin emme enää jatkossa häiritse teitä.
Satakunnan ensihoidon lääkäriautotoiminnan tukiyhdistys ry Matti Ratsula matti.ratsula@ratsula.fi hallituksen puheenjohtaja puh. 0500-326 306